Väitös - Helka-Maria Kinnunen

Go to content

Main menu:

Väitös


TeM Helka-Maria Kinnusen väitöskirja ”Tarinat teatterin taiteellisessa prosessissa” tarkastettiin julkisesti maanantaina 26. toukokuuta klo 12.15 Teatterikorkeakoulussa. Vastaväittäjänä oli kuvataiteiden tutkimuksen ja opetuksen professori Juha Varto, Taideteollinen korkeakoulu ja kustoksena taiteellisen tutkimuksen professori Esa Kirkkopelto. Kinnusen väitöskirja on tehty Teatterikorkeakoulun tutkimuksen kehittämisyksikössä (näyttelijäntyö).

Miten tarinat ja tarinallisuus muovaavat teatterin taiteellista prosessia? Helka-Maria Kinnusen väitöstutkimuksen painopiste on teatterin ryhmätyöluonteessa ja siinä, miten teokset syntyvät näyttämölle yhteisessä toiminnassa. Tapausesimerkit kertovat produktiotyöskentelystä vapaalla kentällä, taidelaitoksessa ja kolmannella sektorilla, hoitolaitoksessa. Teatterin taiteellinen prosessi osoittautuu yllätykselliseksi ja näyttämön mahdollisuudet jatkuvasti avautuviksi.

Kinnunen soveltaa tarkastelussa autoetnografista lähestymistapaa tutkittavaan ilmiöön kietoutuneena kokijana ja tekijänä. Tarinat osoittautuvat tutkimuksessa moninaisiksi välineiksi ja väyliksi taiteelliseen ryhmätyöhön. Teatterin taiteellinen prosessi näyttäytyy ennakoimattomana tapahtumisena, joka on perustavasti kietoutunut ympäröivään todellisuuteen. Haasteeksi nousee teatterin ymmärtäminen kollektiivisena toimintana ja sen voimistaminen.


VÄITÖSKIRJAN TIIVISTELMÄ

Tutkimukseni kohteena on teatterin taiteellinen prosessi ja erityisesti,
miten tarinat ja tarinallisuus muovaavat taiteellista prosessia. Olen kiinnostunut teatterin ryhmätyöluonteesta, joten tutkimuksen painopiste on siinä miten teos syntyy näyttämölle yhteisessä toiminnassa. Pohdin tekstissäni myös sitä, miten ajattelu, tietäminen ja taiteellinen toiminta voivat kohdata toisaalta teatterityössä ja toisaalta sen tutkimisessa. Tarkastelen esimerkkitapauksia tutkittavaan ilmiöön kietoutuneena kokijana ja tekijänä ja sovellan tarkastelussa autoetnografista lähestymistapaa.

Tutkimus koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa, Miten valaista polkua, kuvaan lähtökohtiani ja kiinnostustani taiteenalani tutkimiseen, esittelen tapausesimerkit ja työni metodologiset sitoumukset. Jäljitän toimintaa teatterissa Hannah Arendtin toiminnan filosofian perustalta. Taustalla on myös Hans-Georg Gadamerin hermeneuttinen tulkinnan teoria ja aristotelinen dramaturgia. Suhdettani tutkittavaan ilmiöön – taiteellinen prosessi yhteisöllisenä toimintana – jäsennän Martin Buberin dialogiseen filosofiaan tukeutuen.

Toinen osa, Miten varjella liekkiä, on tutkimusmatka tapausesimerkkieni läpi. Ensimmäinen esimerkki, Sadetarinoita, perustui ryhmälähtöiseen työtapaan ja esitettiin KokoTeatterissa Helsingissä. Toinen, Jukka Parkkisen romaanisarjaan perustuva Suvi Kinos ja seitsemän enoa, valmistui Lahden kaupunginteatterin suurelle näyttämölle, ja sitä seurasin sivullisena. Kolmas, Koti, oli pienimuotoinen tanssijan, muusikon ja näyttelijän toteuttama tilaustyö Helsingin Diakonissalaitokselle. Esimerkit todistavat tarinallisuuden erilaisista ulottuvuuksista teatterityössä. Niistä nousee myös havaintoja, jotka synnyttävät keskustelua esimerkkien välille. Aineistojen reflektiivinen erittely tuottaa tarinoita, jotka osoittavat miten prosessit, tekijät ja kontekstit kiinnittyvät toisiinsa. Teatterityön yhteisölliset mahdollisuudet ja esteet sekä toiminnan ennakoimaton luonne nousevat keskeisiksi tarkastelun kohteiksi. Tarinallisuus ilmenee polyfonisena (Bahtin), muutosvoimaisena (Aristoteles) ja elettynä maisemana. Kysymys toiminnan runoudesta osoittautuu taiteilija-tutkijan näkökulmasta teatteritaiteen alati uusiutuvaksi ja uhanalaiseksi perustaksi.

Kolmannessa osassa, Teatterin ja tarinan rajoilla, erittelen aluksi tutkimusprosessin juonta neljännen esimerkkitapaukseni Uni riippukeinussa – huimaavia liikkeitä mielessä valossa. Se syntyi tutkimuksesta ja toi siihen taiteellisen tutkimisen ulottuvuuden. Samalla pohdin sitä miten ymmärrykseni ja tekijyyteni muuttui.

Tarinat näyttäytyvät tutkimuksessani moninaisina taiteellisen prosessin välineinä. Ne toimivat sekä ryhmän työtä ruokkien ja ohjaten että taiteilijan oman työn reflektiosuhteen rakentajina. Tarinallisuus voi olla työryhmän ja teatteritaiteen kommunikaatiossa moniulotteinen sosio-kulttuurinen väylä. Tunnistettuna se voi olla myös elämänmittaisen taiteilijuuden sisäisen tarinan rakentaja-kumppani. Se voi paljastaa suhteiden ja sitoumusten verkostoa, jossa taiteellinen toiminta tapahtuu ja luoda toiminnalle ennakoimattomia mahdollisuuksia.

Tarinallisen tarkastelun valossa teatterin taiteelliset prosessit elävät merkityssuhteissaan perustavasti kietoutuneina ympäristöönsä. Pohdin myös, miksi suuri osa näistä suhteista jää usein tunnistamatta.

Tutkimuksessa avautuvan maiseman äärellä ehdotan lopuksi tarinallisen maailmasuhteen tuomista teatteritaiteilijuuden sekä teatterin kollektiivisen toiminnan, ajattelun ja puheen perustaksi ja kohtaamisen paikaksi.


HELKA-MARIA KINNUNEN
TARINAT TEATTERIN TAITEELLISESSA PROSESSISSA
.....................................................................................
ACTA SCENICA 21
2008

20 € / 13,50 €
ISBN (nidottu) 978-952-9765-46-1 ISSN 1238-5913
ISBN (pdf) 978-952-9765-47-8 ISSN 1238-5913

Huom! Open Access -julkaisu: Lue kirjan pdf-versio tästä



 
Back to content | Back to main menu